keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Perunat nahistuvat sisäänpäin, sohvaperunat ulospäin

Tämä blogin alkusyy ja olemassaolon tarkoitus on turhien nettijankkausten välttäminen.

“Ruukinmatruuna” -nimeä blogissaan käyttävä sohvaperuna kirjoittaa Nyt kävi karpaten-otsikon alla:

“Tarkoitus olisi saada viitisen kiloa viime kesästä kertyneitä jenkkakahvoja pois kevään aikana.”

Olen tuohon surkeaan tilanteeseen itse osasyyllinen, koska olen jankuttanut Ruukinmatruunan kanssa hänen bloginsa kommentti osastossa “ihminen on paha” -aiheesta pariinkin eri otteeseen, sekä myös muista aiheista. Ruukinmatruunalta kului asian kärsivälliseen selittämiseen istumisaikaa, ja jokainen istumiseen käytetty sohvaperunaminuutti nahistaa ihmistä ulospäin, ts. ihminen pullistuu ulospäin liikunnan puutteen aiheuttaman rasvan kerääntymisen vuoksi. Ruukinmatruunan läskeistä on siten ehkä luokkaa gramman sadasosa tai gramman tuhannesosa minun syytäni ?

Ja saman syy-seuraus mekanismin kautta myös muut sohvaperunat ovat omilla näennäis ongelmiin liittyvillä jankutuksillaan tuottaneet sekä itselleen, että Ruukinmatruunalle, kuin myös heidän välisiä jankutuksia lukeville, mutta keskusteluun osallistumattomille sohvaperunoille lisää grammoja vyötärölle.

Ei hyvä, sillä kohonnut painoindeksi on terveyshaitta, altistaa sohvaperunan aikuisiän diabetekselle, metaboliselle oireyhtymälle, syövälle, tuki -ja liikuntaelinsairauksille, kohottaa kolesterolitasoa ja alentaa veren hemoglobiinipitoisuutta, joka puolestaan aiheuttaa väsymystä ja työtehon laskua.

Itse pidän koko “ihminen on paha” -ajatusta ja siihen liittyvää nettijankutusta reifikaatio -nimisen argumentaatio virheen seurauksena:

Esineellistäminen eli reifikaatio on argumentaatiovirhe, joka merkitsee abstraktion kuten esimerkiksi mallin, metaforan tai vertauksen kohtelemista todellisuutena tai asian pelkistämistä pelkäksi abstraktioksi.”(https://fi.wikipedia.org/wiki/Reifikaatio)

Jos sohvaperunat onnistuisivat välttämään argumentaatio virheistä johtuvan keskinäisen nettijankutuksensa, jäisi enemmän vapaa-aikaa esimerkiksi ulkona luonnossa tapahtuvalle päivittäiselle kävelyretkelle, Forest bathing”. [Suomenkielinen wikipedia -artikkeli metsäkylpy ilmestynee tähän joskus.] Metsässä kävely ei ole pelkästään liikuntaa, vaan se virkistää myös henkisesti ja korvaa sitä kautta nettijankkauksista saatavan valheellisen “virkistäytymisen”.
Kävely onkin suomen suosituin liikuntaharrastus, se vaikuttaa “vaatimattomalta” liikunnalta, mutta sen terveysvaikutukset ovat erinomaisen hyvät.

Metsän puuttuessa myös kaupunkikävely tekee hyvää, kunhan vain menee kävelylle ruuhka-ajan ulkopuolella, siis silloin kun ihmiset katselevat televisiota:

“Prime timella (suom. tärkein aika tai paras aika) tarkoitetaan vuorokauden aikaa (noin kello 18–23.00), jolloin suurimman osan television katselijosta on havaittu tai arvioitu katselevan televisiota.”(http://fi.wikipedia.org/wiki/Prime_time)

Itse hyödynnän prime timen käymällä lähes päivittäin kävelemällä kaupassa, liikennettä on vähän ja kaupassa on mukavan hiljaista ja rauhallista tehdä ostoksia. Ylimääräistä läskiä minulla ei ole, tosin se voi johtua myös syntymälahjaksi saadusta vilkkaasta aineenvaihdunnasta. Luin jostain, että hoikkien ihmisten salaisuus olisi siinä, että he jännittävät lihaksiaan jopa levossa ollessaan.

Yritän siis tässä blogissani selittää ajattelutapoja, joiden avulla reifikaatio yms. argumentaatio virheiden aiheuttamia turhia nettijankkaus väittelyitä voisi vähentää.

Kuka hyötyy siitä, kun sohvaperunat jumittavat istumassa illasta toiseen omissa ajatuksellisissa poteroissaan kykenemättä ymmärtämään toisissa poteroissa jumittavia lajikumppaneitaan ?

Väitän, että pohjimmiltaan sohvaperunat jumittavat samassa poterossa, mutta eivät sitä pysty itse huomaamaan erilaisten ajatusrakennelmiensa vuoksi.  Toki sohvaperunoissa on fysiikasta johtuvia eroja, mutta ajatusrakennelmista johtuvat erot ovat pitkälti - tai ehkä jopa kokonaan - reifikaatio jne... argumentaatiovirheistä johtuvia.

Objektiivinen ajattelu on yksinkertaisesti äärimmäisen vaikeaa, joten siksi sorrutaan kerta toisensa jälkeen subjektiiviseen, itsestä lähtöisin olevaan ajatteluun, jonka vuoksi ei pystytä ymmärtämään toisten sohvaperunoiden ajattelua. [Tämän kappale on itsessään subjektiivinen väite, ja siksi periaatteessa virheellinen ja siten myös tämän blogin yleisperiaatteen vastainen].

Yhden rivin tai yhden kappaleen kommentilla ei saa omaa ajatustaan toisille riittävän ymmärrettävään muotoon, jotta jankkauksen kyseisestä aiheesta voisi pysyvästi lopettaa. Lyhyiden kommenttien avulla ongelmaa voi kyllä siirtää eteenpäin “kick the can down the road” -tyyliin, jolloin lisäjankkauksen tarve kyseisestä aiheesta pulpahtaa edellä suoritetun “tilapäisratkaisun” vuoksi myöhemmin uudelleen esiin.

Ongelmien “potkupurkitus” on myös politiikassa ja taloudessa käytetty oletusarvoinen toimintatapa, kun ongelmat ovat liian vaikeita ratkaistavaksi, siksi valitaan “Everything will be kick-canned” -ratkaisu:

Everyone uses the “kick the can down the road” analogy both re what got us here and what’s likely to happen next.

the politicians in Europe will (using a term that I have come to hate) “kick the can down the road” for as long as possible until they are forced to make a decision about saving the European monetary system

“Jos ongelmaa ei osata tai haluta ratkaista, sitä siirretään eteenpäin.”

Myöskään yhden 4096 merkin pituus rajoituksen blogin Comments-ikkunan avulla eri mieltä olevat sohvaperunat eivät saa omaa ajattelutapaansa esille niin laajalti, että toisetkin sohvaperunat pystyisivät sen ymmärtämään.
Tämän seurauksena näennäis ongelmiin liittyvä nettijankkaus jatkuu,  jatkuu ja jatkuu... periaatteessa sohvaperuna sukupolvesta toiseen.

Loputtoman nettijankutuskierteen katkaisemiseksi sohvaperunoiden tarvitsee perustaa jokaisen omat bloginsa, joissa voi selittää omaa ajattelutapaansa pitemmän kaavan mukaan.
Jatkossa voi sitten vain yhdellä lyhyellä lauseella ja siihen liittyvällä linkillä viitata omassa blogissa oleviin pitempiin selityksiin,  tarvitsematta enää ryhtyä jankkaamaan aiheesta alusta alkaen uudelleen.

Esimerkiksi “vasemmisto vastaan oikeisto” -tyyppisestä nettijankkauksen tarpeesta pääsee eroon, jos onnistuu omaksumaan itselleen ajattelutavan:

Sekä vasemmisto että oikeisto ovat väärässä, tietenkin.(nimim. Tiedemies)

Turhista jankkauksista eroon pääseminen säästää sohvaperuna harrastukseen käytettyä aikaa kaikilta sohvaperunoilta, jonka ansiosta säästyneen ajan voi käyttää oikeasti hyödyllisellä tavalla.

Sohvaperuna harrastuksessa säästetty aika on oikea ja todellinen muutos, eikä kuviteltu. Tämän oikean muutoksen myötä ihmisen fyysinen terveydentila pikku hiljaa kohentuu. Tai pikemminkin ei enää huononnu lisää ainakaan sohvaperuna harrastukseen käytetyn vähentyneen istumis ajan ansiosta.

Tietotekniikka puolella yritetään vastaavalla tavalla välttää ajanhukkaa keräämällä toistuvasti  yhä uudelleen ja uudelleen toistuvat samat  kysymykset  UKK  (Usein Kysytyt Kysymykset) ja FAQ (Frequently Asked Questions) -kokoelmiksi.

...jos jonkin tieteenalan (tai muun aihepiirin) "yleisesti hyväksytyt perusteet" esitetään kirjallisessa muodossa, niistä on helpompi keskustella asiallisen kriittisesti.

Kun sitten joku kysyy kysymyksen, niin viitataan jo olemassa olevaan vastaus kokoelmaan, jolloin säästetään aikaa.

Vieläkin helpompaa ja nopeampaa on kirjoittaa ja/tai täydentää hyvin otsikoitua valmista viestiä kyseisen alan keskustelufoorumille, jolloin se löytyy sieltä myöhemmin hakusanalla tai googlettamalla. Tässä viimeksi kirjoittamani: DNA Mokkula E3131

Jukka Korpela tarjoaa mielenkiintoisen ajatuksen “nettiauttamisen” motiiviksi:

on kyse jonkinlaisesta projektiosta, jossa auttaja sielunsa silmin näkee itsensä autettavan asemassa. Toisin sanoen auttaja jossain mielessä auttaakin itseään toisessa ihmisessä”(em. linkki)

Yritän pitää tämän blogini sisällön ajattomana, koska:

Ajatonta sisältöä kirjoitettaessa ei ole kiirettä, koska sisältö ei kuitenkaan vanhene, vaikka sen antaisi hautua pari päivää tai vaikka viikon.

... tai kuukauden... tai vuoden... tai vuosia! Kiirettä kirjoittamiseen ei tosiaankaan ole :-)

Ja jos blogini jää tähän yhteen kirjoitukseen, niin ei sekään mitään haittaa, koska silloinhan olen itse [todennäköisesti] onnistunut välttämään sohvaperuna harrastukseen liittyvät haitat omassa elämässäni! :-)


- - -

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Liiallinen istuminen vaarantaa terveyden

Uusien tutkimuksien mukaan istuessakin esiintyvä liikkumattomuus on erittäin haitallista kehon toiminnalle.

Satulatuolia käytetään yleensä siksi, että käyttäjät kokevat sen olevan perinteistä tuolia terveellisempi mm. selälle ja jaloille.

Luonto on ihmisen hyvinvoinnin kannalta ykköslääkäri. Olemme paljolti unohtaneet tämän ikiaikaisen tiedon. Nykytutkimus onkin alkanut palauttaa alkuperäistä viisautta hakea hyvinvointia luonnon voimista. Tutkimusten mukaan luonnossa oleminen vähintään viisi tuntia kuukaudessa vähentää stressiä, hoitaa monia stressioireita ja mielenterveyttä. Luonto elvyttää niin voimallisesti, että Japanissa lääkärit määräävät metsäkylpyjä eli ns. pakollista kävelyä metsässä lääkityksenä moniin vaivoihin. Parasta jaloille ja selälle onkin kävellä metsäpoluilla eikä siloitetulla asfaltilla. Luonto on niin voimallinen kuntouttaja, että tutkimukset osoittavat pelkästään luontokuvan katsomisen vähentävän ahdistusta ja stressiä.”(http://messutvoimaannu.blogspot.fi/p/voimaannu-messut-2010-seinajoki.html)

Metsäkylpy google -haulla löytyy kiinnostavaa luettavaa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Blogitekstin leveyden säätäminen jälkikäteen

IM: Ano, blogin tekstiä ei saa leveämmäksi - se on syväkoodattu blogin templaattiin :-(

Koska olet viimeksi yrittänyt templaten muuttamista ?
Mulla näkyy "Omat blogit" alla paljon kaikenlaisia valintoja, toiseksi alimmainen on "Malli". Kun klikkaan sitä, tulee näkyviin "Mukauta" -nappi, josta klikkaamalla tulee esiin valikko, jonka "Säädä leveyksiä" -valinnalla tulee esiin liukusäätimet:


Koko blogi    maks. 1400 pikseliä
Oikea sivupalkki    maks 400 pikseliä.

Heiluttelin hiirellä liukusäätimiä ja katselin samalla liukusäätimien alapuolella olevaa esikatseluikkunaa.
Totesin em. arvojen olevan sopivia tekstinlukuun, jos näytön resoluutio on 1024 x jotakin pikseliä. Klikkasin sitten "Käytä blogissa" -nappia.

Näytön oikeassa reunassa oleva epäoleellinen tauhka jää näillä leveysasetuksilla kätevästi oletusarvoisesti piiloon. Oikean reunan "turhat tekstit" saa tarvittaessa näkyviin siirtämällä selaimen alapalkin "lossia" oikealle.

Tulos tässä: http://nahistuvasohvaperuna.blogspot.fi/